sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lyhytratakisa Tuusulassa

Litti osallistui viikonloppuna Lyhytratamestaruuskilpailuun miehistönään Ulla, Timo ja Pekka. Etukäteen oli tiedossa, että kaksipäiväisestä tapahtumasta pystyttiin osallistumaan vain toisen päivän mittelöön kun Timolla ja Ullalla oli sunnuntaina sovittu tapaaminen Helsingissä. Mukaan lähdettiin harjoituksen vuoksi. Haluttiin nähdä Littin vauhti verrattuna muihin vähän kevyemmissä tuulissa.

Ensimmäiset lähdöt olivat kevyt tuulisia. Sijoitukset olivat 6 ja 8:n välillä. Kun tuuli hiukkasen nousi, oltiin kahdessa lähdössä yhdeksänsiä. Tuulen virotessa huomattiin, että etupurjeen vaijeria ei saa riittävän tiukalle. Silloin luovikulma heikkenee mikäli koittaa ajaa suhtkoht pystyssä.

Sunnuntaina saavuttiin veneelle riitävän ajoissa, jotta etupurjeen vaijerin talja saatiin viritettyä oikein. Ennen ensimmäistä lähtöä henkäili muutama vähän reippaampi puuska. Silloin pystyttiin testaamaan taljaa. Talja kesti, mutta mastoon kiinnitetty kääntöploki hajosi. Vanha viisaus on, että mikäli varusteet hajoaa kisassa niin on harjoiteltu liian vähän.

Kisassa kuulin myös toisen viisauden: Harjoittelu parantaa onnea.

Sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen oli 7 ja toisen päivän jälkeen siis 10.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kunnostusta

Viikonlopun kisan jäljiltä on saalinki nyt suoristettu, levangin lisävälitykset lisätty ja etupurjeen skuuttilukot käännetty vaakasuoraan. Levangin skuuttilukoista toisen alle on muovailtu lisäpala, jotta sen käyttö olisi helpompaa. Sitä pitää testata. Testauksen varaan jää myös isonpurjeen skuuttilukon alle muovailtu lisäpala.

Veneen perän kelluvuutta vesilastissa on lisätty.

Muutokset on tehty. Nyt pitäisi käydä testaamassa niitä ja harjoittelemassa. Erityisesti reippaamman tuulen harjoittelusta olisi hyötyä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Littillä On the rocks kisassa

Kevään toinen purjehdus (ja Ullan ensimmäinen) oli On the rocks kisa Tuusulanjärvellä. Tuulta oli reippaanlaisesti, niin paljon että omiin nimiin sellaisella tuulella ei ole käyty kokeilemassa. Kova tuuli paljasti sen, että ison levangin säätöön eivät voimat riitä ilman lisävälitystä. Samoin etupurjeen säätö on hankalaa. Myös spinnupuomi on heikosti toimiva.

Toki aina voi syyttää varusteita, mutta osa kilpapurjehdusta on varusteitten huolto ja testaus. Kevyellä tuulella toimiva paketti voi olla toimimaton reippaalla puhurilla.

Toisena päivänä spinnuosuudella kellahdettiin kumoon yllättävän sadepuuskan seurauksena. Varusteet ja taito olivat siinäkin kohtaa hieman vajavaiset. Jatkossa pitänee lisätä Littin perään lisäkellukkeita, jotta perä uisi korkeammalla kuperkeikan jälkeen.

Kisasta oli se hyöty, että sieltä saatiin paljon hyviä vinkkejä purjeitten säädöstä ja varusteitten korjauksista.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Myrkkymaalit raavittu


Myrkkymaalin raapiminen jatkui myös sunnuntaina. Koko pohja saatiin raavittua puhtaaksi. Vene oli nostettuna irti trailerista kolmen puisen pukin avulla. Veneen ja trailerin väliin jäi juuri ja juuri riittävä työtila.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Nina veneen kunnostusta

Nina on Jalkasten ja Vanhalan Vesan omistama Lightning. Sen kannet ovat päässeet keräämään kolhuja itseensä. Pohjaa peittää näkkien kirjoma myrkkymaali. Tarkoitus on korjauttaa kolhut Veleirolla ja poistaa myrkkymaali imuriraapalla.


Taustaa

Lightning -kevytvene on noin viisimetrinen hiukan yli kolmesataakiloinen purjevene. Miten tämäntyyppistä venettä kunnostetaan ja miten sillä kilpaillaan, tällaisia kokemuksia kerromme tässä blogissa. Kirjoittajina ovat Pekka Aalto, Timo ja Ulla Jalkanen.